Avainsana: mielimysteerit

  • Sirkusmysteerit

    Sirkusmysteerit

    SIRKUSMYSTEERIT on värikäs ja vauhdikas murhamysteeri, jossa kimurantteja juonenkäänteitä ja ratkottavaa riittää. Taustatarinassa Sirkus Skandinavia on ollut puolivuotisella esityskiertueella osallistujien asutoiveitten mukaisesti jollakin 1900-luvun vuosikymmenellä. Viimeinen, Suomen Turkuun sijoittuva esitysilta, on ollut täydellinen katastrofi erään esiintyjän järkyttävän kuolemantapauksen johdosta. Kaksi etsivää on paikalla ja epäiltyinä koko sirkuksen väki. Lisäksi ratkaistavina…

  • Kortit

    Kortit

    KORTTEJA käytetään jonkin verran Mielimysteereissä. Moni asia on Mielimysteereissä korteilla. Ohjeistan seremoniamestari MC Marjan puheenvuorossa mm. niiden käyttöä hieman aina pelin alussa. Jokainen on tervetullut kyselemään minulta lisää pelin aikana.

  • Peliohjeistus

    Peliohjeistus

    PELIOHJEISTUS voisi tiiveimmillään olla kolme keskeistä asiaa, jotka saavat pelin luistamaan keneltä tahansa ja jotka ovat kaikkia muita ohjeita tärkeämpiä. Huumorintaju on ihan ykkönen! Kyky ja halu keskustella toisten osallistujien kanssa on ilmiselvä edellytys. Halu eläytyä rooliin pelin ajaksi eli halu sisäistää rooliohjeistukseen kirjattuja hahmon ominaisuuksia ja tavoitteita ja antaa…